Viitasaaren Kennelkerho


Herätäänpä

maaliskuu 10th, 2017 at 2:55 pm

Tervehdys taas täältä savon rajalta. Olette varmaan lukeneet juttuja koiran kasvatukseen ja yleensäkkin pitoon liittyvistä asioista joissa tulemme olemaan silmälläpidon alaisena entistä tiiviimmin.

Osa niistä on meidän itsemme aiheuttamia ja hyvä että niihin puututaan. Se kuva joka me koiran pidostamme ulospäin annetaan ei aina ole kovin mairitteleva. Olen parin viimevuoden aikana käynyt aika monella koiratarhalla, suurimmalla osalla asiat on mallillaan, mutta sitten ne muutamat on aivan kammottavia nähtäviä ja juuri ne mustaavat muittenkin maineen.

Ensinnäkin koiratarhan siisteys kun viime kevättalvella kävin parissa paikassa jossa koko talven koiran paskat oli tarhassa, ei ollut koiran tassun leveyttä ilman jätöksiä ja isäntä kertoi että olishan ne kerättävä kun lumet sulaa ja voitte kuvitella sitä näkyä kun tarhan koko  oli 2,5×2,5 lisäksi koppi oli laudoista kyhätty hökkeli  ei veden eikä tuulen suojaa. Juomakupit umpi jäässä ja eräässäkin paikassa oli koiran nappulat laitettu sankoon joka oli niitä täynnä siitä söi minkä tarvitsi, mutta juomiseksi ei ollut kuin kusista lunta. Isännät puhutteli itseään vielä koiramieheksi voi helevatan kuustoista.

Toki kaikki ei ole tällä mallilla, mutta ryhdistäydytään annetaan koiratarhoistamme näkymä joka kestää katselun ja kasvattajat te olette avainasemassa millaiseen paikkaan pennun annatte.

Kun näkee erilaisia koirapaikkoja niin ainakin minulle tulee heti kuva siitä millaisia ihmisiä tässä asustaa.

Aurinkoista kevättä koiraimmeiset. Ilipo

 

Kategoriassa Ei kategoriaa